Miksi Joonas joutuikaan kauhun valtaan, niin kuin hänet olisi saatu kiinni pahanteosta? Peilistä hän näki punastuneensa. Hän oli ahdingossa. Ja kun hän kerran jo oli puhunut puolukoiden poimimisesta, oli kai paras jatkaa.
Hän tunsi tarvetta puolustautua, vaikka ei ollut mitään tehnyt.
Hän sopersi:
- Kina meni landelle.
Hän tajusi kyllä, ettei vastaus ollut vakuuttava ja hän tunsi lasiensa takana karttelevan toisen katsetta.
- Äitinsä luo, vai?
- Niin, hän sanoi.
- Milloin hän lähti?
Myöhemmin Joonaksen täytyi ihmetellä, miksi hän tuosta hetkestä alkaen oli käyttäytynyt kuin syyllinen.
Hän vastasi:
- Alkuviikosta.
- Maanantainako?
- Niin.
Se oli typerää. Hän sotkeutui valheiden verkkoon, joka yhä laajeni ja kasvoi ja mistä hän ei ikinä pääsisi.
Miksi Palestri tarkasteli epäluuloisena vävyään? Varmaankin sen vuoksi, että toinen oli sen näköinen kuin valehtelisi. Ja Joonas uskoi ymmärtävänsä, miksi hän rypisti kulmiaan.
- Milloin hän palaa?
- En tiedä.
Olisiko Joonaksen ollut paras tunnustaa hänelle totuus ja kertoa, että Kina oli lähtenyt vieden arvokkaita palkintoja mukanaan?
Ne, jotka olivat jäljellä palkintohuoneessa, olivat arvotonta rihkamaa, joita löytää kirpputoreilta pilvin pimein.
Hävinneet sen sijaan olivat todellinen omaisuus ainoalaatuisia mitalleja, jotka hän oli voittanut sitkeydellä yli kahdenkymmenenviiden vuoden urheilijauransa aikana, sillä hän oli alkanut harrastaa urheilua jo lyseossa Raumalla.
Hän ei ollut koskaan laskenut, mikä oli hänen kokoelmansa arvo.
Oliko Kina kuvitellut toisenlaista elämää?
Joonas ei ollut pohtinut sitä.
Oli liian myöhäistä. Hän oli puhunut landesta ja hänen oli pysyteltävä siinä.
Miksi hän oli menetellyt tällä tavoin? Hän ei kyennyt selvittämään sitä itselleen. Hän oli pelännyt joutuvansa naurunalaiseksi, sillä koko kaupunki tiesi, että Kina oli avioliittonsa aikana useita kertoja karannut kotoa.
Häveliäisyydestä hän kai oli vastannut:
- Kina on lähtenyt landelle.
Ja tämä häveliäisyys lähenteli kai ujoutta.
- Ei tartte punastella, hänen setänsä sanoi.
Oli syyskuu. Oli juuri satanut rankasti, mutta aurinko paistoi jälleen ja teki märästä asfaltista häikäisevän kuvastimen. Hän oli mennyt ulos, kävelemään.
Mustapukuinen kookas ja jykevä nainen, tuli kadulla vastaan.
- Onko se totta, mitä pikkulinnut ovat laulaneet? hän kysyi Joonakselta.
- Minä en ole kuullut, mitä pikkulinnut ovat laulaneet? sanoi Joonas.
- Lähtikö hän aamujunalla?
- Lähti.
Nainen katseli häntä epäluuloisin silmin.
- Milloin hän palaa?
- Sitä en tiedä.
Etusivu
